Ville Savilampi 15.6.2011

Kesää kohti Kantolassa

Entisellä kotiseudullani kevät on aina odottamisen aikaa. Tarkkailua, milloin jäät lähtevät, jotta pääsisi veneilemään ja kalastamaan. Nykyään tarkkailen tilannetta kuitenkin kameran läpi. Vuosien varrella halu kuvata alueen luontoa kasvoi niihin suureksi, että siihen auttoi vain uuden harrastuksen aloittaminen.

Kantola sijaitsee siis Iissä, vielä tarkemmin sanottuna Pohjois-Iissä. Yleisimpiä alueita, joissa liikun ovat Laitakari, Hiue, Pauhu ja ennen kaikkea Hiastinlahti, jonka kupeesta löytyvät pitkospuut, laavu ja lintutorni. Hiastinlahti on rauhallista aluetta ja monipuolinen lajistollisesti. Sieltä löytyy myös Natura 2000 -luonnonsuojelualue.

Seuraavat kuvat ovat pääasiassa lintukuvia ja olen tallentanut ne huhti-touko-kesäkuussa luontopolulla kävellessäni ja lahtea kiertäessäni.

 

Lopuksi vielä tunnelmia kesän ensimmäiseltä kunnon kalareissulta.

Makupalat > Makupalat 2011 > Kesää kohti Kantolassa
backtotop