POLKU

Pohjoisen Luontokuvaajat ry

Tarja Paldanius 15.2.2013
 

Monen kerroksen väkeä

 

Kesällä 2012 kuvattiin törmäpääskyjä parina päivänä.
Löydettiin sopiva pesärinne, pääskyjen kolot eivät olleet kovin korkealla ja kuvaaminen saattoi tapahtua autosta käsin. Lintujen käytöksestä huomasi, että olivat tottuneet autoihin ja ihmisiinkin, sillä iltapäivällä, töiden jälkeen, saapui kuntoilijoita autoillaan, mutta törmäpääskyt jatkoivat vain vilkasta pääskyjen elämää.

Tämä oli vaivatonta kojukuvaamista, ei tarvinnut autosta pois nousta, kunhan vain saatiin auto asemiin niin, että kumpaisellakin oli hyvä paikka laukoa kameraa esteettä.


Tämä rinne oli joutunut edellisenä vuona maisemoinnin kohteeksi. Se oli huomattu, mutta liian myöhään, suurin osa törmäpääskyjen koloista ehti tuhoutua. Törmäpääskyt näyttävän palaavan uskollisesti syntysijoilleen, sillä koloja oli paljon rinteen kokoon nähden.

 


Monen kolon suuaukolla kurkisteli jälkikasvua. Poikaset olivat jo lentokykyisiä, mutta käyttivät emojen tuomaa ravintoa. Tässäkin pesässä oli ainakin viisi poikasta ja etumaiset tyrkättiin surutta ulos ja pakkohan se oli siipien kantokyky testata.



En kyllä osaa sanoa, mutta olettaisin, että tässä on kysymyksessä poikasten kisailu, sillä aikuisilla tuntui olevan kiireitä riittämiin.





Törmäpääskyt ovat kauniita ja sulavan näköisiä liittäjiä. Ei tuota kauneutta paljon ehtinyt paikalla huomaamaan, sillä niin nopsaan lento kävi.



Huomasimme vähän suuremmankin liitäjän lähestyvän törmäpääskyjen pesärinnettä. Kotka ei kuitenkaan tullut lähietäisyydelle, taisi olla suuremmat saaliit mielessä. Liiteli ja kaarteli hiljalleen näköpiiristä.  Västäräkkikin kävi tepastelemassa hiekalla ja nappasi jotain suuhunsa, pienen aikaa vipelsi ja lensi pois.  Rinteen päällä vilahteli ja tyllihän se kävi kurkkaamassa reunalta. Sitä ei pääskyt kiinnostaneet eikä se meillekään kovin kauaa ehtinyt poseerata. Sekin siis poistui, kuvataan siis vielä hetken aikaa törmäpääskyjä.



Pääskyjen pesässä on varmaankin myös pieniä kiusanhenkiä joita täytyy rapsutella pois, kyllähän noilla varpailla nekin luulisi lähtevän.



Onkohan tämä myöhäinen pesänrakentaja vaiko poikanen, harjoittelemassa tulevaa varten.



Pesintä näytti sujuneen mallikkaasti, sillä monen kolon suulla kurkisteli poikasia ja rinnekin oli kestänyt kesän sateet. Se jää nähtäväksi, tehdäänkö maisemointi loppuun vai saavatko törmäpääskyt säilyttää pesärinteensä rippeet.

Makupalat > Makupalat 2013 > Monen kerroksen väkeä
backtotop