POLKU

Pohjoisen Luontokuvaajat ry

Leena Holmström 1.5.2014

 

 

Kilpailukuvia vuosien varrelta

 

International Garden Photographer of the Year (IGPOTY), Kew

 

Useampana vuotena olemme osallistuneet Lassi Kalleisen kanssa IGPOTY -kuvakisaan. Vaikka kysessä on maailman tunnetuin kasvitieteellinen puutarha, kilpailu on kaikille avoin ja kuvia arvioidaan vain visuaalisin perustein. Kuvankäsittelyä ei myöskään rajoiteta, mikäli se on kuvaa tukevaa eikä ole harhaanjohtavaa. Kisassa on useita sarjoja, myös luonnonkasveille ja maisemakuville. Osallistua voi koko vuoden kisaan tai osakilpailuihin, joita on neljä vuodessa. Tämä kilpailu oli seitsemäs ja kisa tuntuu koko ajan paisuvan ja kuvien määrä lisääntyvän.

Itse osallistuin ensimmäisen karran vuonna 2010 ja Lassi 2009.  Menestystä on tullut molemmille aiempina vuosina osakilpailuissa ja tänä vuonna kaksi kuvaani valittiin finalisteihin pääkilpailussa. Niistä toinen ylsi sarjansa viidenneksi ja pääsi mukaan finalistikuvista koostettuun koko vuoden eri paikoissa kiertävään näyttelyyn. Näyttelyn avajaiset olivat Lontoossa, paikkana Nash Consevatory, Royal Botanical Garden, Kew. Sain kutsun näyttelyn avajaisiin, jotka pidettiin 13.2.2014  ja päätimme lähteä matkaan näkemään  Lontoon kevät,  hieno avajaispaikka ja myös livenä ihmiset, joille olemme kuvia lähettäneet.

 


Puutarhan pääportti, Elizabeth Gate.


Nash Consevatory. Hanhet ja ihmiset kuljeskelivat keväisessä puistossa, josta emme ehtineet näkemään kuin murto-osan.


Haukiputaan Villenniemessä kuvattu maisemakuvani Dreamer oli sarjan Breathing Spaces joukossa alhaalla oikealla.


Koko kilpailun voitti italialainen Rosanna Castrini kuvalla My Garden Prairie sarjassa Beauty of plants.


Portfolio sarjan voitto meni Nina Jonssonille ja makrokuville. Small Creatures in my Garden Pond sarjassa Wildlife in the Garden.


Paikka oli upea, lasiset katto ja seinärakenteet pylväineen juhlavat ja monikielinen puheensorina, kuljeskelu kuvia katsellen todella nautittavaa
.


Puheen piti kilpailun päävetäjä Philip Smith
.


Kisasta tehdään vuosittain kirja, jossa Dreamer oli hienosti lähes aukeaman kokoisena.
Vuoden 2011 kirjassa meillä Lassin kanssa oli yhteensä 4 kuvaa.


Dreamer, Breathing Spaces, IGPOTY 2013 finalisti, sarjan  5. sija.


Autumn Leaf, Plants and water -sarja (osakilpailu) Commended, IGPOTY 2013 finalisti
.


Small copper in sunshine, Insect Beauties -sarja (osakilpailu), 3. sija 2010
.


Small Reeds, Textures -sarja, (osakilpailu) finalisti 2011.
Small Reeds, Textures -sarja, (osakilpailu) finalisti 2011
.


Laying Eggs (vas.), Micro Features  (osakilpailu) commended 2012, oikealla Wheather Eye osakilpailusarjan finalisti vuodelta 2011.

 

Makupalat > Makupalat 2014 > Kilpailukuvia vuosien varrelta
backtotop