POLKU

Pohjoisen Luontokuvaajat ry

Tapio Kostet 21.12.2014

 

Great Migration Kenia 2014

 

Osallistuin syys-lokakuun vaihteessa 2014 Jouni Klingan vetämälle Kenian Great Migration valokuvasafarille. Ryhmä oli suhteellisen pieni, 9 henkeä. Liikuimme kahdella Toyota Landcruiser safariautolla ja kohteena olivat Amboselin ja Masai Maran luonnonpuistot villieläimineen. Tarkoitus oli päästä seuraamaan suurta gnu-antilooppien vaellusta ja kaikkea muuta  siihen liittyvää. Amboseli oli hyvin kuiva ja maasto erosoitunutta ja pölyävää, Masai Marassa tuoreet sateet olivat jo tuoneet vehreyttä ja ympäristö huomattavasti rehevämpää. Kun saaliseläimiä oli liikkeellä runsaasti niin petojakin päästiin hyvin tarkkailemaan. Kuvani ovat suurimmaksi osaksi kaapattu Panasonic GH4 kameran 4K-videoista ja pienennetty näyttökokoon.





Neljä gepardiveljestä silmäilevät sopivaa saaliskohdetta seeprojen ja gnuiden välissä olevien antilooppien joukosta.


Gnuiden massavaelluksella savanni täyttyy paikoin suurista sorkkaeläimistä. Nämä eläimet ovat juuri ylittäneet Mara-joen.


Mara-joen ylitys on vauhdikas tapahtuma ja siihen liittyy usen dramatiikkaa joen krokotiilien pyrkiessä saamaan oman osansa ekosysteemin ravintoketjusta.


Norsuja näkyi paikka paikoin runsaastikin. Tässä taustalla näkyvät eläimet ovat kuitenkin gnu-antilooppeja.


 


Harvinainen suippohuulisarvikuono poikasineen oli jatkuvassa riistanvartijoiden tarkkailussa salametsästysuhan takia.


Jättiläismäinen Kilimanzaro Tansanian puolella näkyy hienosti myös Amboseliin.


Matkan kohokohtia oli päästä seuraamaan gepardiemoa 5 nuoren pentunsa kanssa. Pennut olivat hyvin leikkisiä ja harjoittelivat jo 11/2 kk ikäisinä vaanimista ja toistensa kiinniottamista. Painikavereista ei ollut puutetta.


 


 


Nämä gepardiveljekset loikoilivat aivan avoimesti ja ilmeisen kylläisinä savannilla eläinlaumojen ympäröimänä. Saalistamaan lähdettiin vasta auringon alkaessa painua lähelle horisonttia.


Tällä leopardilla oli gnun vasan jo lähes täysin syöty ruho korkealla puussa.


Tämän urosleijonan nukkuessa rantatörmällä vain 10 m päässä saaliistaan kävi myös sivettikissa saalista verottamassa varoen visusti herättämästä uinuvaa leijonaa.



 

 

Makupalat > Makupalat 2014 > Great Migration
backtotop