Viljo "Ville" Heikkinen 15.2.2016
 

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat / Ras al Khaimah ja Dubai

Tänä vuonna ”pakkasta pakoon” –matkamme suuntautui Persianlahden itärannikolle Arabiemiraatteihin. Matkalle lähtiessä pakkasin reppuun korkeiden rakennusten kuvaaminen mielessä, mahdollisimman laajaa kuvakulmaa tarjoavaa linssiä sekä lintumies kun olen, niin hieman pitempää teleä.

Arabiemiraatit muodostuu seitsemästä emiraatista, joista matkakohteenamme oli kaksi. Ensimmäisen lomaviikon kohteena oli Ras al-Khaimah ja tekosaarella sijaitseva viihtyisällä allasalueella ja rannalla varustettu hotelli. Tämä viikko meni lähinnä auringosta nauttien meren rannalla ja lähiympäristöön tutustuen. Lähes joka aamu kävin tarkistamassa kameran kanssa hotellialueen sekä lähirannan lintutilanteen. Linnusto oli aika niukka, valkoposki- ja punaperäbulbuli, palmukyyhky sekä pihamania olivat esillä runsaslukuisena kaikkialla missä vain oli vihreää. Meren rannalta tavoitin vain muutamia lintuja, niistä parhaiten pääsin tutustumaan pikkumehiläissyöjiin sekä kyyryhaikaraan.

Toisen lomaviikon olimme Dubaissa, Dubai Marinan alueella olevassa hotellissa. Tämä viikko oli ensimäistä viikkoa huomattavasti viileämpi ja tuulisempi, minkä vuoksi auringonotto ei enää houkuttanut ja oli hyvin aikaa tutustua Dubaihin hieman tarkemmin. Rannan suuntaisesti liikkuminen tapahtui kätevästi paikallisella metrolla, mikä oli edullista verrattuna moniin muihin Dubain hintoihin. Kohteinamme oli mm. maailman korkein rakennus, 828 m korkea Burj Khalifa ja Dubai Fountainsin musikaalinen suihkulähde-esitys. Deiran alueen kulta- ja mauste soukit ja Dubain toinen toistaan suuremmat ostoskeskukset piti myös käydä tarkistamassa. Deiran alueelta palatessa kävelimme muutaman kilometrin matkan siirtotyöläisten asuttamaa aluetta myöten metroasemalle. Tällä matkalla huomasi, että ei Dubaissakaan kaikkialla ole loistokasta ja siistiä, muutakin löytyy.

Dubai Marinan alueella kuvasin pilvenpiirtäjiä useista eri suunnista niin päivänvalossa kuin myös iltavalaistuksessa, mutta en kuitenkaan unohtanut lintukuvausta Dubaissakaan. Tarkoituksenani oli käydä kuvaamassa kävelymatkan päässä olevassa puistossa mahdollisesti sieltä löytyviä lintuja. Puistossa olikin jonkin verran lintuja mm. kauniin metallinkiiltävä purppuramedestäjä. Kuvaamiseni kuitenkin keskeytettiin vartijan toimesta kun kohteenani oli harjalintu, 100-400 mm oli ilmeisesti liian pitkä linssi ainakin sille kuvauspaikalle. En tiedä oliko ympärillä jotain arkaluontoista ja siksi näin. Toiseksi viimeisenä iltana kävimme perinteisellä Jeeppi –safarilla ja illallisella aavikolla. Tällä reissulta kohtasimme pienen lauman jo kertaalleen luonnosta sukupuuttoon kuolleeksi todettuja valkoibeisa-antilooppeja. Jo kymmeniä vuosia kestäneet palautusistutukset ovat tuottaneet tämän lajin kohdalla kuitenkin kohtuullisen hyvin tulosta.

(Saat kuvat avautumaan isommiksi klikkaamalla)


Näkymä hotellilta Ras al-Khaimahissa

 


Punaperäbulbuli

 


Pikkumehiläissyöjät

 


Kyyryhaikara

 


Maailman korkein rakennus, Burj Khalifa

 


Päivänäkymä Dubai Marinan alueelta

 


Iltanäkymä Dubai Marinan alueelta

 


Purppuramedestäjä

 


Jeeppi-safarilla

 


Valkobeisa

 

Makupalat > Makupalat 2016 > Lintumiehen mukana Arabiemiraateissa
backtotop