Juhani Vuopala   
Perhosretkillä

Olen harrastanut valokuvausta noin 20 vuotta. Alkuun kuvasin kaikenlaista. Kuitenkin lähinnä luontoon liittyvää. Vuosien varrella kuvausharrastus on etupäässä suuntautunut lähikuvukseen. Ohessa muutamia tapaamiani perhosia kesäisiltä retkiltäni.

Suokeltaperhonen
- Tapaa rämeillä ja soilla, kesäkuun puolivälin ja heinäkuun aikana.
- Erittäin arka kuvattava.

 
Herukkaperhonen
- Tapaa pihoilla, puistoissa ja peltoje reunamilla.
- Lentelee toukokuusta kesäkuun puoliväliin ja heinäkuun loppupuolesta syyskuun loppuun.

Lanttuperhonen
- Yleinen perhonen Suomessa.
- Tapaa joutomailla, pelloilla ja pihoilla.

Amiraali
- Aika harvinainen vaeltaja.
- Tapaa alkukesästä syyskuun loppuun.
- Lentelee peltoaukeilla, puutarhoissa ja pihoilla.