Pasi Talvitie   Abisko, Riksgränsen. Ruotsi. Elokuu.
Abisko - Riksgränsen

Torniojärvi Njullalta nähtynä

Unelmien leiripaikka
Kesä lähenee loppuaan. Koivuissa näkyy yhä enenevässä määrin keltaisia lehtiä. Ruska on tosin vielä kaukana, vaikka Jällivaaran ja Kiirunan seuduilla onkin vahvasti valtaamassa alaa. Mutta Abisko on lähellä merta, sillä lähimmän vuonon perukkaan on alle 40 kilometriä. Merellisen ilmaston vaikutus näkyy, sillä maisema on vehreä. Ruska valtaa alaa vasta ylätunturissa. Sää on epävakainen, koleahko, mutta silti kesäinen. Taivaalla liitelee piekana. Viikon kuluttua eletään jo syyskuuta. On siis kesän viimeinen viikko.

Abiskon ja Riksgränsenin välisellä alueella on tilaa. Torniojärven etelälaidan tunturit kasvavat paikoin lähes vuoriksi, ja paikalliset korkeuserot ovat Pohjanmaan lakeuksiin tottuneelle huimaavia. Mutta maa on avara ja miellyttää siksi silmää. Kaikki on suurta, paitsi ihminen, joka kutistuu muurahaistakin pienemmäksi, mitättömäksi tallaajaksi. Maiseman jylhyys paneekin miettimään omaa olevaisuuttaan.

Gearggevaggin lohkareikkoa
Nousemme ylöspäin. Oikealla nousee puolitoista kilometriä korkea massiivi. Vasemmalla avautuu talonkokoisten järkäleiden peittämä laakson pohja, jonka takana nousee taas toinen jättitunturi. Polku vie laakson perällä häämöttävää valtavaa kivivallia kohti. Kivet ovat peräisin ylhäältä, suurtunturin kyljestä. Taakseen kivet ovat padonneet kymmeniä metrejä syvän järven, jossa lainehtii Skandinavian kirkkain vesi. Se on kylmää.

Trollsjön eli Rissajavri
Ihmisestä, joka on muodostanut käsityksensä Lapin maisemasta tutkiskelemalla Suomen Lapin havumetsiä, avaria aapoja ja pyöreämuotoisia tuntureita, tuntuvat vehreät mutta silti karut ja jylhät vuorimaisemat eksoottisilta. Abiskon ja Riksgränsenin alueen maisema on juuri sellainen: vehreyttä yhdistettynä karuihin olosuhteisiin, avaraan maisemaan ja jylhiin vuoriin. Yksinkertaista, kaunista. Itse asiassa tämä ei tunnu Lapilta, tässä on jotain paratiisillisempaa.

Vuoskkojavri iltavalossa