Erkki Vilpa   Pyhä-Häkki, Saarijärvi
Vanhan metsän lumoissa
 
Oulussakin on vielä joitakin upeita metsäalueita, mutta maamme arvokkaimmat metsäiset luontokohteet ovat luonnon- ja kansallispuistoissa. Yleensä ne ovat valtion mailla nykyajan perintölahjana tuleville sukupolville. Luonnonpuistot on perustettu tutkimuksia varten, kansallispuistot yleisiksi nähtävyyksiksi. Näiden laajojen luonnonsuojelualueiden tarkoituksena on säilyttää Suomen arvokkaimpia maisemia ja eliöyhteisiä retkeilyn, opetuksen ja tutkimuksen tarpeisiin.


 
Noin 12 neliökilometrin laajuinen Pyhähäkin kansallispuisto on Keski-Suomessa Saarijärvellä. Parhaiten sinne pääsee Viitasaaren ja Saarijärven väliseltä maantieltä. Puisto on aivan tien varrella. Kuten monet muutkin kansallispuistot Pyhä-Häkki erottuu heti ympäristönsä talousmetsistä, hakkuuaukeista ja auratuista soista. Kävijöitä varten puistoon on rakennettu pysäköintialue sekä viitoitettu polkuverkko. Puistossa ei saa leiriytyä, mutta siellä on hyvä levähdys- ja tulentekopaikka Iso-Kotajärven rannalla.

 
Pyhä-Häkissä on läntisen Euroopan vanhinta havumetsää (taigaa). Paikoin metsän kehitys on saavuttanut loppuasteensa (kliimaksin). Vanhinta ylispuustoa on kaatunut liekopuiksi. Metsät ovat enimmäkseen noin 250-vuotiaita, mutta vanhimmat puut ovat paljon iäkkäimpiä. Erikseen merkitty 26 metriä korkea ”Iso Puu” on noin 500-vuotias petäjä.

 
Alueella on ollut aikojen kuluessa useita metsäpaloja, joista muistona on suuria palokoroja. Vanhimmat männyt ovat ehkä kokeneet viisikin kuloa, mutta ison kokonsa ja paksun kaarnansa vuoksi ne ovat säilyneet kuitenkin elävinä.

Tässä paikoin Etelä-Suomen runsaspuustoisimmassa metsässä on ”kalevalaisen” Tapiolan tuntua korkeine keloineen, lakkapäisine petäjineen ja kirveen koskemattomine kuusikkoineen. Metsämaisemaa elävöittävät erämaiset lammet ja vaihtelevat suokaistaleet.
 
Perusteena kansallispuistoksi ovat metsän ja puiden vanhuus. Alue on karua, joten vaateliaita kasveja alueella ei tavata. Metsät ovat pääasiallisesti puolukka- ja mustikkatyypin kankaita. Iso-Kotajärven tuntumassa on hieman lehtomaistakin kasvillisuutta. Harvinaisimpia eliömaailman edustajia lienevät maapuiden muutamat kääpälajit ja ennen kaikkea eräät Suomessa vain täällä tavatut vanhojen puiden kovakuoriaiset. Kuukkeli, tilhi ja vain aarnimetsät elinpiirikseen hyväksyvä pikkusieppo lienevät Pyhä-Häkin vakioasukkaita. Tarkkasilmäinen ja –korvainen kulkija voi, jos tuuria on, tavata kolopesijöinä tikka- ja pöllölajeja, naakkaa ja uuttukyyhkyä. Erämaisille metsille tyypillisesti myös tervapääsky pesii, joskin harvinaisena, kolopuissa.

Suositan alueeseen tutustumista niille, joita tällainen luonto kiinnostaa.


 
 
Salomaa
Aaro Hellaakoski

Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais,
jotta siellä jumala yksin olla sais
astuskellen sammalmattojansa
ympärillään koko luomisen kansa

Meidätkin hän kaiketi mukaan tulla sois
kunhan malttaisimme jättää tärkeytemme pois,
viipyä vaistojen salamyhkäisten ajeltavana,
huulilla hyvin yksinkertainen, harras sana,

ristiriidaton tänne, jossa kuulla saa
kuinka käpy oksalta maahan putoaa,
jossa on monta pyhästi puhdasta puuta,
ihmistä jos ei, on sitä enemmän muuta.