Markku Välitalo   Posio, Suolijärvi
Mökkimaisemissa

 
 
Valkeat posket ja ruskehtavat kyljet vilahtelevat oksistossa. Nopealiikkeinen lapintiainen lennähtää kädelleni. Napittaa hetken mustilla silmillään, nappaa sitten nokan täydeltä pähkinärouhetta ja pyrähtää taas kuusien sekaan. Tottuneesti lintu tunkee saaliinsa kaarnan rakosiin tulevaa käyttöä varten ja palaa hyödyntämään elinpiirilleen yllättäen ilmestynyttä ravintolähdettä.


 
Mökkimme ympäristö on lapintiaisten ominta esiintymisaluetta. Kesällä, pesinnän ja poikasten kehittymisen aikaan tiaiset tuntuvat kadonneen, mutta elokuusta lähtien ne tervehtivät tulijaa vaativin äänenpainoin. ”Tsjiia, tsjiia, tsjiia” eli ”sitä hyvää pähkinärouhetta ja heti”. Varovaisemmat hömötiaiset odottavat vuoroaan, mutta saavat omat makupalansa lappalaisten vierailujen lomassa.


 
 
Syyskuun alkupuolella auringon hiukkaspurkaus sai ilmakehän ylimpien osien kaasut hehkumaan salaperäistä kylmää valoaan. Nämä viime vuosina tutuiksi tulleet taivaalliset baletit käyvät kohta harvinaisemmiksi, kun auringon aktiivisuus hiipuu 11 vuoden vaihtelujen rytmissä. Tämän näytelmän sain vielä kuitenkin tallennettua.


 
Mökkijärven maasto peittyy ensilumeen yleensä lokakuussa ja järveä peittää vahvistuva jääkansi. Viime syksy oli kuitenkin lauha ja lokakuun lopulla maisema vaikutti vielä neitseelliseltä kuin ensilumen jälkeen. Vain järven matalimmat, virtaamattomat paikat olivat jäätyneet.


 
 
Kunnon pakkasia ei vielä joulukuukaan tuonut tullessaan, mutta vuodenvaihteen tienoilla lumipeite alkoi vahvistua nopeasti. Ei tuullut eikä ollut suojasäitä. Pimeydessä ja kaamoksen hämärässä viikko viikon jälkeen metsä keräsi hiljaisuutta harteillensa.