Riitta Mäkelä   Oulu
Marraskuun aurinko Oulujoella
 
Omituisena talvena 2006-07 talvi oli jo kertaalleen mennyt marraskuun lopussa. Lumet sulaneet ja jäät lähteneet. Oli lämpöasteita. Marraskuun 29.11.2006 maisemaa kultasi epätodellinen valo. Oli kaamosaika, mutta puolenpäivän aikaan aurinko paistoi taivaanrannasta liki vaakasuoraan, terävästi ja kirkkaasti.


 
 
Joen toisella puolella pohjoisrannan törmä oli kullankeltainen vyöhyke. Mutta etelärannan tiheässä koivikossa oli hämärää, kameran valo tuskin riitti.


 
Avaran niityn yli aurinko pääsi etelärannan törmällekin. Valon ja varjon rajat olivat voimakkaat.

 
 
Haavan kukinnot olivat puhkeamaisillaan. Ne sojottivat turvonneina ylöspäin kuin Lordin teräväkärkiset maskisormet.


 
Joki oli aivan tyyni. Aurinko heijastui koivujen rungoista.

 
Vastarannan vesi oli kuin peili.

 
Rantakivien reunassa oli hieman jääriitettä. Yöllä oli kuitenkin ollut pikkupakkanen.