Riitta Mäkelä   Kebnekainen
Kebnekaisella huiputtamatta

 
 
Ensin vaellusta Nikkaluoktasta Ladtjojaure –järven rantaan, puolisen tuntia moottoriveneellä ja niin alkoi kivinen matka Ruotsin korkeimmalle tunturille, Kebnekaiselle. Ensikertalaisesta edessä näytti olevan enemmänkin luminen alppi- kuin tunturimaisema. Huipuilla oli raskaita pilviä, vaikka vaelluspolulla paistoi aurinko.


 
 
Kauniit tunturikoivikot tarjosivat suojaa lepohetkille. Väliin taivaskin kirkastui.


 
 
Tästä oikealle lähtisi polku kohti Kebnekaisen huippua. Mutta valitsin puurajalla olevan tunturiaseman valokuvauksellisen ympäristön. Vasemmalla ”kraaterihuippuinen” Tolpagorni. Eikä sinä sateisena ja kylmänä elokuun alun päivänä 2007 huiputtamista yrittäneetkään päässeet aivan perille.


 
Esimerkki paikallisen ja yleisen kasvin rinnakkainelosta: tunturipajun ja tunturien purokosteikoissa viihtyvän horsman hellä liitto.


 
Niin kaukana, vaikka tuntuu olevan lähellä: lunta ja tunturin kivirinnettä.


 
Lähtöpäivänä Kebnekaisen saavuttamaton lumihuippu, Sydtoppen, kylpi auringossa, terävänä ja ylväänä kuin pyhä Fudzijama japanilaisissa maalauksissa.