Terttu Korhonen   Oulu
Orkideat valtasivat talon
Kolmisen vuotta sitten hankin ensimmäisen orkideani (Zygopetalum) enkä todellakaan silloin voinut aavistaa, minkä viruksen olin itseeni saanut. Se on melkein pahempi kuin flunssavirus. Tähän tautiin ei kai ole keksitty rokotusta.

Nyt ovat talon ikkunalaudat täytetty kasveilla ja ne, jotka eivät mahdu niille, ovat keinovalon alla kirjahyllyssä. Olen hankkinut pari akvaariovalaisinta, joiden alla kukat ovatkin viihtyneet ja kasvaneet hyvin. Juuri talven pimeys on se, joka useinkin johtaa kasvin tien kompostiin.

”Oikeat” orkideaharrastajat kasvattavat kukkiaan lasikaapeissa, joissa on tuulettimet ja lämmittimet ym:t tykötarpeet, mutta itse en ole vielä edes ajatellut hankkia sellaisia. Koetan pitäytyä niissä lajeissa, jotka viihtyvät tavallisella ikkunalaudalla.

Orkideojen hankintahinta saattaa olla korkeahko, mutta kukinta kestää kauan, joten se korvaa monta ostettua kukkakimppua. Olen myös pelastanut poistopöydiltä joitain raaskuja yksilöitä ja riemuni on ollut suuri, kun olen saanut kasvin virkoamaan ja kukkimaan uudelleen.


 
Dendrobium phalaenopsis hybr.

 
Zygopetalum.
Ensimmäinen hankintani. Tuoksuu voimakkaasti iltaisin.

 
Paphiopedilum pinoccio.
Hankittu 10/2007 ja kukkinut siitä asti.

 
Pahalaenopsis hybr.
Kukki joulukuusta 2007 – huhtikuun loppuun 2008.

 
Dendrobium lituiflorum.
Hankittu syksyllä 2007. Teki keväällä vain yhden kukan.

 
Dendrobium nobile hybr.

 
Dendrobium nobile hybr.