Kari Kovalainen   Olvassuo - Oravisuo, Pudasjärvi.
Viimeinen keikka

 

 
Viimeisen tienpiston päähän ja polkua petäjänturritaimikon läpi aavan laitaan. Aurinko nousee. Varvikko on kudottu täyteen seitinrihmaa. Nuohoan naamallani mättäikössä. Tulikohan kuvia? Vetelikön yli käy kepinroitakoiden kanssa paremmin. Moni on sen huomannut. Räps räps, ja toverin perään. Mihin se jo kerkesi?

 
Ennen puolta päivää haukahtaa koiranpoika, noviisi vielä. Pyy hurisee oksalla. Rihlakko pamahtaa ja sitten ihmetellään kieli lepattaen: minkä ihmeen tähen se tuon tappoi? Ja matka jatkuu.

 
Vettä löytyy suonpoukaman painanteesta. Tulet rapistellaan kuusikon suojiin. Leipää ja teetä nahkoihin. Joku pyyntireissu muistellaan. Savussa tuoksuu elämisen tunne.

Palatessa muistuu totuus. Mönkijän jäljet jo siitä viestivät. Pitkospuut, opastaulut, nuotiopaikat, hirsilaavut ja muut hulluudet tulevat tällekin sydänmaalle. Tänne ja joka paikkaan. Semmoinen on kuulemma meininki. Yhtään raavaampaa suokairaa eivät raskisi jättää mestaroimatta.

Jos vielä Litokairan rakentavat niin minusta tuli lappalainen.