Arja ja Alpo Huhmarniemi   
Luonnonkukkien päivänä kotipihalla
Luonnonkukkien päivänä 14. 6. innostuimme kiertelemään kotipihaa kameroiden kanssa. Vaikka kasvukausi on vielä alkuvaiheessa, kukkiviakin lajeja löytyi aivan kohtuullisesti. Vuosien varrella kenttälapion kanssa tehtyjen kotimaan kiertomatkojen tuloksena pihalle on kertynyt paikallisten lajien lisäksi joukko levinneisyydeltään eteläisempiä kasveja. Osa niistä tulee toimeen vain kukkapenkkien mullassa, mutta muutama on levittäytynyt yllättävän ahnaasti ketolaikuille ja jopa räystäänaluskivetyksen rakoihin.


 
Liitoksen myötä häipyneen kuntamme nimikkokukka puna-ailakki (Silene dioica) on tyypillisimmillään merenrannan tervaleppäkorvissa. Meilläkin sen mielipaikat ovat tonttia reunustavan leppäaidan varjossa.

 
Metsäkurjenpolven (Geranium sylvaticum) kukan väri vaihtelee violetin eri sävyissä. Vaaleaa muotoa tavataan enemmän pohjoisessa.


 
Laikuttaisesti kasvava nurmitädyke (Veronica chamaedrys) sopii maanpeittokasviksi. Taivaansininen kukka kestää vain pari päivää.

 
 
Lehtotähtimön (Stellaria nemorum) hauraat versot ympäröivät tiheänä vyyhtinä lintujen talvisen ruokintapaikan.


 
Nokkosta lehdiltään muistuttava valkopeippi (Lamium album) on myös mieltynyt ruokintapaikan ravinteiseen maaperään.


 
Rohtoraunioyrtti (Symphytum officinale) on vanha rohdoskasvi, jonka juurta on käytetty mm. luunmurtumien hoitoon.


 
Keto-orvokki (Viola tricolor) kääntää kukkansa päin aurinkoa, joten kasvustossa ojennus pysyy hyvänä.


 
Pienimpiä kukkivia kasveja etsiessämme huomasimme salaperäisen näköisen itiökasvin, joka osoittautui suikeanoidanlukoksi (Botrychium lanceolatum).