Arja ja Alpo Huhmarniemi   
Ruskaa Sveitsissä
Lokakuun puolivälissä 2008 vierailimme Sveitsissä. Suomessa ruska oli jo ohi, mutta Alppien tuntumassa se oli parhaimmillaan. Matkamme alkoi Sveitsin keskiosasta Jura-vuoriston ja Alppien välissä Keskimaalla sijaitsevasta Zurichistä, joka on silti varsin korkealla (n. 800 m mpy). Matkan jatkuessa etelään Luzernin, Sarnenin ja Brienzin seuduille Alpit alkoivat hallita yhä enemmän maisemia. Kaakkoisosassa näkymät jylhenivät entisestään saavuttaessa Davosiin.

Maalaismaisemaa Zürichin liepeillä olevalta näköalapaikalta taloineen ja viinitarhoineen.

Värikkäiden tammi- ja pyökkimetsien, niittyjen ja pikkukylien mosaiikki kattoi alemmat rinteet, ylempänä pyökin seassa yleistyi kuusi.

Aberdeen-Angukset järsivät viimeisiä ruohonrippeitä Davosin liepeillä, missä metsäiset vuorenrinteet kehystivät kumpuilevia laidunmaita.

Ensilumi peitti jo metsänrajan yläpuoliset huiput (Chur).

Raskaitten pilvien välistä pilkistävän auringon raidoittamaa rinnettä Brienzissä.

_
Aarejoki on uurtanut juoksunsa Meiringerin ja Innertkirchenin välillä syväksi kanjoniksi. Sen pituus on 1,4 km, kallioseinämät kohoavat jopa 200 metrin korkuisina ja kapeimmillaan seinämien väli on vain 1-2 metriä. Kanjonin läpi on rakennettu yli sata vuotta sitten kävelysilta.

Pyökkien siimeksessä oleva penkki peittyi hiljalleen syksyn lehtiin (Ballenberg-museo).